Sellerisalaatti x 2

Tein ensin salaatin juuriselleristä ja sitä pohjana käyttäen ruokaisamman salaatin.

Olen vasta aikuisena alkanut pitää selleristä. Nykyään voisin syödä sitä vaikka miten paljon, mieluiten vielä raakana, että maku on mahdollisimman voimakas. Näissä salaateissa maku on minusta hienostunut, ei terävä.

Sellerisalaatti I (lisäkkeeksi neljälle ->)

Ainekset:
400 g juuriselleriä
1 hapan omena
2 rkl hapankermaa
2 rkl majoneesia
Loraus sitruunamehua
Loraus oliiviöljyä
1 tl hunajaa
Suolaa, pippuria
(Rusinoita maun mukaan)

Valmistus:
Kuori ja raasta juuriselleri hienoksi. Kuori ja raasta omena isommaksi raasteeksi. Sekoita keskenään. Sekoita keskenään muut ainekset ja lisää raasteeseen. Lisää suolaa ja pippuria maun mukaan.

Sellerisalaatti II (4-8 hlölle)

Ainekset:
n. 450 g sellerisalaattia (ks. ohje edellä)
450 g kinkkua tai broileria
5 kovaksi keitettyä kananmunaa
450 g maissia tai herneitä
n. 300 g yogonaisea
2 dl kermaa
Hunajaa
2 hapanta omenaa
1 purjo

Valmistus:
Laita isoon laakeaan vuokaan pohjalle sellerisalaattia, tasoita. Levitä päälle viipaloidut kananmunat. Seuraavaksi levitä kinkku tai broilerikuutiot, tasoittele kerrokset.  Tee kastike yogonaisesta ja kermasta (älä vatkaa kermaa, muuten kastikkeesta tulee liian paksua), makeuta hieman hunajalla. Levitä puolet kastikkeesta kinkun tai broilerin päälle.
Levitä kastikkeen päälle maissi tai herneet. Kuori ja kuutioi omenat, levitä maissin tai herneiden päälle. Levitä sitten loput kastikkeesta salaattiin. Laita viimeiseksi pieneksi leikattu purjo. Anna maustua jääkaapissa vähintään kaksi tuntia ennen syömistä.

Oma kommentti: meillä sattui olemaan majoneesi lopussa tätä tehdessäni. Käytin sitten yogonaisen sijasta kreikkalaista jogurttia, maustoin vain viinietikalla, suolalla ja pippurilla. Eihän se ihan sama asia ole, mutta eipä tullut säilöntäaineita…

Nämä reseptit olen muokannut hollanninkielisistä. Ensimmäisen salaatin resepti täällä, jälkimmäisen täällä.

Juustoinen juures-broilerisalaatti

Hollantilainen ruokakulttuuri muistuttaa suomalaista. Täällä käytetään esimerkiksi paljon perunaa. Perushollantilainen ruoka on yksinkertaista eikä yleensä voimakkaasti maustettua. Toki maahanmuuttajat ovat tuoneet paljon erilaisia vaikutteita.

Tämän reseptin löysin miettiessäni, mitähän hollantilainen laittaisi ruokaisaan salaattiin. Korvasin alkuperäisessä reseptissä olleet perunat muilla juureksilla – kukin valitkoon salaattiin mieleisensä. Minä käytin tällä kertaa lanttua ja porkkanaa.

Tämän salaatin salaisuus on kastikkeessa – kastike tekee siitä minusta erinomaisen makuisen.

Juustoinen juures-broilerisalaatti (neljälle)

Ainekset:
500 g broilerinrintaa
500 g juureksia (porkkanaa, lanttua, palsternakkaa tms.)
100 g voimakkaan makuista juustoa
100 g rukolaa
Suolaa, pippuria
Öljyä, voita

Kastike:
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
8 aurinkokuivattua tomaattia
1 dl sitruunamehua
1 dl greippimehua
1 tl hunajaa
Suolaa, pippuria, öljyä

Valmistus:
Kuori ja kypsennä valitsemasi juurekset (joko yhden tai useammanlaiset) höyrykattilassa. Paista samaan aikaan suolassa ja pippurissa kieritellyt broilerinrinnat pannussa, jossa on öljyn ja voin seosta (vaihtoehtoisesti voit keittää broilerin suolalla maustetussa vedessä).

Kastikkeen valmistamiseksi leikkaa sipuli ja valkosipuli pieniksi paloiksi ja kuullota öljyssä. Lisää mehu ja hunaja. Anna kiehua niin kauan, että nesteestä puolet on haihtunut. Mausta maun mukaan suolalla ja pippurilla. Lisää sitten paloiksi leikatut aurinkokuivatut tomaatit ja keitä vielä minuutti.

Leikkaa juurekset ja broileri sopiviksi paloiksi ja asettele salaatin päälle lautaselle tai tarjoiluastiaan. Ripottele päälle raastettua juustoa, kaada kastike viimeiseksi.

Alkuperäinen (hollanninkielinen) resepti täällä. Muokkasin reseptiä vähähiilihydraattisempaan suuntaan. Hollanninkielisessä reseptissä juureksena on peruna ja kastikkeen nesteenä appelsiinimehu. Käytin myös makeutuksena sokerin sijasta hunajaa.

Venäläinen salaatti ja naurispihvit

Lainasin sauraaviin naurista sisältäviin ruokiin ideoita Venäjältä. Suomessa Venäjän vaikutteita näkee paljon enemmän kuin täällä Hollannissa. Ja nauriitakin oli vaikea löytää – lopulta törmäsin niihin torilla, jossa käyn silloin tällöin. Torilla on kaikenlaista eksoottista tavaraa myynnissä, joten ilmeisesti nauriitkin lukeutuvat sellaisiksi. Tosin muistan nähneeni niitä täällä viime vuonna joulun aikaan myynnissä useassakin paikassa. Tein nimittäin viime vuonna niistä laatikkoa yhdessä bataatin kanssa, samaan tapaan kuin perunalaatikkoa. Tuli oikein hyvää, suosittelen, jos et ole kokeillut.

Uusi Musta haastaa tekemään tällä viikolla nauriista jotain ulkomailta vaikutteita lainannutta. Mieheni hyviksi julistamat tuotokset ovat:

Venäläinen salaatti
Ainekset (neljälle)
1 porkkana
1 nauris
50 g herneitä
50 g vihreitä papuja
150 g keittokinkkua
150 g keitettyä broileria
1 kananmuna
1 punajuuri
Kastike:
2 tl sinappia
1 tl vaahterasiirappia
0,5 tl suolaa
ripaus pippuria
2 rkl öljyä
1,5 rkl valkoviiniä
2 tl majoneesia

Valmistus
Kuori porkkana ja nauris ja leikkaa kuutioiksi. Leikkaa pavut sopiviksi paloiksi. Keitä kananmuna kovaksi. Keitä punajuuri kypsäksi, kuori ja leikkaa kuutioiksi. Keitä broilerin rintapala(t) suolalla maustetussa vedessä kypsäksi ja leikkaa paloiksi. Höyrytä tai keitä porkkana- ja nauriskuutiot, papupalat ja herneet kypsiksi (tai lähes kypsiksi – makusi mukaan).
Sekoita sinappi, vaahterasiirappi, suola ja pippuri. Lisää valkoviini. Valuta joukkoon öljy koko ajan sekoittaen. Lisää vielä majoneesi.
Sekoita salaattiainekset punajuurta lukuunottamatta. Lisää punajuuri muiden ainesten päälle ennen tarjoilua (muuten salaatti värjäytyy). Valuta kastike salaatin päälle.
Salaatin voi tarjota joko lämpimänä heti ainesten kypsentämisen jälkeen tai kylmänä.

Huomautuksia:
Paras salaatti tulee tuoreista aineksista – tosin valmistusaika on silloin pidempi. Toki salaatissa voi käyttää myös pakastettuja ja/ tai valmiiksi leikattuja aineksia, mikä lyhentää salaatin tekoon kuluvaa aikaa. Myös broilerin kypsentäminen itse vaikuttaa makuun. Keitin broilerinkin itse, jotta sain salaatista mahdollisimman tuoretta.

Naurispihvit venäläiseen tapaan
Ainekset
Nauriita (pieniä)
Voita (paistamiseen)
suolaa
pippuria
ruohosipulia
sinihomejuustoa

Valmistus
Kuori ja leikkaa nauriit ohuiksi 0,5-1 cm viipaleiksi. Ruskista molemmin puolin voissa pannulla keskilämmöllä. Lisää ripaus pippuria ja suolaa. Tarjoile sinihomejuuston ja ruohosipulin kanssa.

Kreikkalaistyyppinen pääruokasalaatti

Uusi Musta haastaa tekemään ruokaa punajuuresta. Olen jo jonkin aikaa halunnut tehdä jotain kreikkalaistyylistä, joten tartuin haasteeseen. Täällä viinit ovat halpoja, joten päädyin seuraavanlaiseen reseptiin. Muokkasin reseptiä hieman täältä löytämästäni ohjeesta. Tällä reseptillä saa neljälle pääruokasalaatin.

Punajuuri-rukola-fetasalaatti

Tarvikkeet

Punajuuret:
1 kg (pieniä) punajuuria
1 l punaviiniä
15 cl (puna)viinietikkaa
1 kpl tähtianis tai minttua, inkivääriä, muskottipähkinää, vaahterasiirappia
2 rkl pippuria

Vinaigrette:
1 rkl sinappia
1 rkl hunajaa
3 rkl viinietikkaa
75 ml kylmäpuristettua oliiviöljyä
2 tl jauhettua kardemummaa
pippuria, suolaa

Salaatti:
300 g rukolaa
3 rkl pähkinöitä (esim cashew)
1 punasipuli

Valmistusohjeet

Punajuuret: Huuhtele punajuuret ja laita kattilaan. Kaada päälle punaviini. Lisää tähtianis tai muut mausteet ja pippuri. Keitä kypsiksi noin 45 minuuttia – keittoaika riippuu punajuurien koosta.

Vinaigrette: Sekoita sinappi, hunaja ja viinietikka kulhossa. Sekoita joukkoon kardemumma. Lisää öljy vähitellen voimakkaasti vispilällä sekoittaen. Lisää vielä hieman pippuria ja suolaa.

Salaatti: Paahda pähkinät grillissä tai pannulla varovasti, etteivät pala. Huuhtele ja valuta salaatti. Leikkaa punasipuli ohuiksi puolirenkaiksi.

Viimeistely:
Ennen punajuurien leikkaamista laita puisen leikkuulaudan suojaksi voi- tai leivinpaperi värjääntymisen estämiseksi. Halutessasi käytä myös käsineitä, koska punajuuret (varsinkin yhdistettynä punaviiniin) värjäävät helposti. Kuori ja paloittele hieman jäähtyneet punajuuret. Leikkaa tarvittaessa fetajuusto kuutioiksi ja jaa 100 gramman annoksiin. Jauha pähkinät huhmaressa karkeaksi jauheeksi.
Asettele neljälle lautaselle salaatinlehtiä, niiden päälle punajuurilohkoja. Ripottele päälle sipulia ja lisää fetakuutiot. Lisää vielä pähkinärouhe ja valuta salaatin päälle lopuksi vinaigrettea.

Lisää vielä vinaigrette valmiin salaatin päälle

—–

Pidin kovasti salaatista. Se oli myös päivän ainoa isompi ateriani, ja riitti sellaisenaan. En pidä säilötyistä punajuurista, joten olin hieman epäilevällä kannalla tuosta etikan lisäämisestä keitinliemeen. Se kuitenkin sopi punajuuriin, kun ne söi salaattikokonaisuuden kanssa. Siltikin, jos ja kun teen tätä ruokaa uudelleen, vähennän etikan määrää ja laitan hieman enemmän vaahterasiirappia – siis jos en edelleenkään saa käsiini tähtianiksia. Punajuuret ovat luonnostaan hieman makeita, mutta etikka saa ne muuttumaan happamiksi… Ja minusta myös kastikkeen (vinaigretten) etikkamäärää voisi vähentää. Tosin voihan olla, että punaviinietikalla (kuten alkuperäisessä ohjeessa) tehtynä ruoka olisi maistunut erilaiselta. Itse käytin omenaviinietikkaa, koska pidän siitä 🙂

Ja jos katsoo tarkemmin kuvaa, huomaa, että käytin itse asiassa kahta salaattilaatua. En vain muista, mikä tuo toinen salaatti on nimeltään. En löytänyt sitä netistä ja pakkaus on mennyt roskiin… Kerrohan ihmeessä, jos tiedät.

Siemeniä!

Tällä viikolla olen etsinyt kaupoista syötäviä siemeniä. Olen käyttänyt niitä ennenkin, mutta järjestelmällisestä käytöstä on aikaa.

Siemet sopivat hyvin aamupalaksi vaikka jogurtin kanssa

Siemenistä saa hivenaineita, vitamiineja, kuituja, proteiineja ja rasvaa (näistä tarkemmin kirjoituksen lopussa). Todellista terveysruokaa siis. Ja minä vielä pidän niiden mausta 🙂 Siemenissä tosin on runsaasti kaloreita – asian voi tarkistaa vaikka Finelista – joten ei niitä kilokaupalla kannata syödä. Tässä kuvan annoksessa siemeniä on noin 20 grammaa. Siitä saa jo melkoisen määrän kaikenlaista elimistölle välttämätöntä.

Täällä tavallisessa ruokakaupassa näytti olevan vain havupuusta kotoisin olevia pinjansiemeniä. Eikä ihme, ne ovat hyvän makuisia ja mehukkaita. Niiden kanssa tosin kannattaa olla tarkkana, koska Kiinalaisista siemenistä voi saada suuhunsa metallisen maun (joka menee ohi parissa viikossa). Siemenet paahtamalla tämänkin ongelman tosin voi yleensä välttää.

Luomukaupasta löysin sitten muita yleisempiä siemeniä, seesamin-, auringonkukan– ja kurpitsansiemeniä. Kaikkia niitäkin voi paahtaa ja saada sillä tavalla maut paremmin esiin.

Paahdoin itse tänään seesaminsiemeniä, jotka pomppivat pannulla kotien auetessa ja lentelivät pöydälle. Siemenistä kuului paahtaessa hauskaa napsahtelua. Ja väri muuttui vaaleasta ruskeammaksi.

Paahtamalla siemenistä saa irti parhaimmat maut

Ohjeita paahtamiseen: älä laita liikaa siemeniä kerralla – vain sen verran, että pannun pohja peittyy. Paahda kuivalla pannulla, keskilämmöllä. Paahtuessaan siementen väri muuttuu. Tunnet tuloksen myös nenässäsi 🙂 Varo, etteivät siemenet pala – sekoittele niitä koko paahtamisen ajan.

Siemenet sopivat hyvin salaatteihin ja mysliin, jos niitä ei kuivana halua rouskutella. Kun tuota seuraavaa listaa katsoo, voi vaan ihmetellä, miksihän ihmiset eivät syö enemmän siemeniä… Minulle laihduttajana tulee myös mieleen, että ovat muuten myös hyvä magnesiumin lähde – minulla, kuten varmasti monella muullakin, oli aiemmin puutetta magnesiumista: oli tullut syötyä ihan liikaa nopeita hiilihydraatteja.

Seesaminsiemenet sisältävät runsaasti proteiinia, kalsiumia ja muita mineraaleja, B- ja E-vitamiineja ja kuitua. Kurpitsansiemenissä on paljon rautaa, sinkkiä, magnesiumia ja E-vitamiinia sekä kaliumia, fosforia, kuparia, seleeniä ja kuitua. Lisäksi siemenissä on A-, B1- ja B2-vitamiineja sekä arginiinia. Auringonkukansiemenet taas sisältävät kaliumia, sinkkiä, seleeniä ja muita mineraaleja, proteiinia sekä B- ja E-vitamiineja. Ja pinjansiemenissä on arginiiniä sekä kaliumia, fosforia ja magnesiumia.

Auringonkukan-, kurpitsan- ja pinjansiemeniä

Vinkki: paahdettuja tai paahtamattomia siemeniä voi tarjoilla myös erikseen salaatin lisäkkeenä. Vihreä salaatti maistuu entistä paremmalta kun sen kanssa on jotain rouskuteltavaa, kuten pähkinöitä tai siemeniä.

Kesäkurpitsapastaa, valkosipulihaa ja tomaatti-mozzarella-sipulisalaattia

Tein tänään lempisalaattiani kahden minulle ei niin tutun ruoan kanssa. Pidän voimakkaista mauista – en niinkään mausteisista, vaan itse raaka-aineiden mauista, kuten raa’asta sipulista tai rukolasta. Näissä ruoissa hyödynnetään tätä mieltymystäni.

Löysin ohjeet netistä ja tapani mukaan sovelsin niitä itselleni sopiviksi.

Kesäkurpitsaa voisi sanoa karppaajan perusruoaksi: se sisältää hyvin vähän hiilihydraatteja. Valkosipulilihassa taas yhdistetään makea suolaiseen. Tomaatti-mozzarella-sipulisalaatin ainesten suhteita voi muuttaa itselleen sopiviksi: minä pidän siitä versiona, jossa sipulia on niin paljon, että se polttaa hieman suussa…
Yllä olevat linkit ovat ruokien alkuperäisiin ohjeisiin.

Kesäkurpitsapasta
1 pienehkö kurpitsa per henkilö
oliiviöljyä
1 valkosipulin kynsi per kurpitsa
suolaa
muita mausteita maun mukaan, esim. yrttejä tai pippuria

Kuori kesäkurpitsa leveäksi pastaksi kuorimaveitsellä. Jätä käyttämättä pehmeä sisus.

Kesäkurpitsan saa leveäksi pastaksi helposti kuorimaveitsellä. Kurpitsasta ei käytetä pehmeää keskiosaa

Paista noin kahdessa ruokalusikallisessa öljyä per kurpitsa. Kypsyminen vie vain pari minuuttia määrästä riippumatta: kypsänä kurpitsa on pehmeää ja hieman läpikuultavaa. Halutessasi voit myös keittää pastan – kypsennysaika on silloinkin pari minuuttia.

Kesäkurpitsapastan voi kypsentää paistamalla tai keittämällä pari minuuttia. Mausteet oman maun mukaan

Kiinalainen valkosipuliliha (valmistusaika noin 1,5 h)

500 g naudanfileetä
4 valkosipulinkynttä
1 rkl vaahterasiirappia
3 rkl soijakastiketta
2-3 tl pippuria
2 rkl vettä
2 rkl sherryä / likööriä / sakea (tai valkoviiniä)
4 rkl oliiviöljyä

Pyyhi naudanfilee talouspaperilla. Leikkaa liha sormenpituisiksi, lyijykynänpaksuiksi suikaleiksi. Sekoita murskattu valkosipuli, vaahterasiirappi, soijakastike, pippuri, vesi ja sherry/likööri/sake marinadiksi. Pane liha siihen, sekoita hyvin ja laita tunniksi vetäytymään. Ota liha marinadista, valuta ja paista pannulla kuumassa öljyssä koko ajan sekoittaen 3-4 min. Kaada marinadi pannulle, sekoita ja jatka paistamista vielä minuutin verran.

Tomaatti-mozzarella-punasipuli-basilikasalaatti

1 pieni punasipuli
3-4 isoa tomaattia
125 g mozzarellaa
tuoretta basilikaa 20 lehteä (tai maun mukaan)

Leikkaa sipuli ohuiksi renkaiksi ja erota renkaat toisistaan. Leikkaa tomaatit lohkoiksi ja mozzarella renkaiksi ja sekoita varovasti sipulin kanssa. Leikkaa vielä basilikanlehdet silpuksi ja sekoita salaattiin. Salaatti on parhaimmillaan ainakin puoli tuntia maustuttuaan.

Tomaatti-mozzarella-punasipuli-basilikasalatti, valkosipuliliha ja kesäkurpitsapasta

Käytin valkosipulilihassa likööriä, joten se ei ollut sokeritonta. Toisaalta vaihdoin alkuperäisen ohjeen fariinisokerin vaahterasiirapiksi. Liha oli joka tapauksessa todella hyvää, nams! Kunhan leikkaa palat tarpeeksi ohuiksi, että liha kypsyy nopeasti, saa ruoasta todella herkullista ja lihasta lähes suuhun liukenevaa.

Kesäkurpitsapastan kanssa suosittelen tekemään aina jotain kastiketta. Ei ole väliä onko se vesi- vai maitopohjaista, koska minusta pasta oli myös hyvää. Valkosipuli sopi sen kanssa hyvin, eikä sitä minusta tarvitse maustaa voimakkaasti.

Hyvää ruokahalua! 🙂