Jouluksi pitää saada ruisleipää. Koska tässä maassa ei voi mennä kauppaan ja valita hyllystä sopivaa, teen sitten itse. Ja koska saan hiivasta vatsaoireita, en kohota hiivalla vaan teen myös juuren itse.
Olen tehnyt ennenkin leipää hapanjuuresta, tosin siitä on aikaa varmaan viisitoista vuotta. Ja juuri taisi silloin olla käyttövalmis, sitä ei tarvinnut erikseen tehdä. Nyt kun ei ollut, leivän teko kaikkineen kesti viisi päivää.
Esimerkiksi Wikikko neuvoo perusteellisesti perinteisen ruisleivän teossa.
Sunnuntaina mittasin lasipurkkiin saman verran jauhoja ja vettä ja laitoin kodinhoitohuoneeseen, koska se on meillä asunnon lämpimin paikka lattialämmityksineen (muualla vetää, koska Hollannissa tuulee melkein aina). Tiistaina lisäsin purkkiin vähän jauhoja ja vettä, keskiviikkona pääsin taikinan tekoon. Taikina sai kohota vielä reilun vuorokauden, sekoittelin vain välillä, että pysyi astian laitojen sisäpuolella. Taikina tuoksui mukavasti tutulta, lämpimän happamalta… Näytti juuri yhtä epämääräiseltä kuin muistinkin – harmaanruskeallta mönjältä, johon kehittyy ilmakuplia.
Meillä ei kerrostaloasunnossa ole tietenkään leivinuunia, joten perjantai-iltana paistoin leivät sähköuunissa. Kiertoilmauuniamme ei myöskään voi lämmittää yli 250 asteen, joten leivistä tuli väkisinkin tiiviitä, enemmän jälkiuunileipien tapaisia.
Koemaisto piti tottakai tehdä heti kun leivät eivät olleet enää tulikuumia. Hyvältä maistui! Ja itse asiassa vielä paremmalta seuraavana aamuna…
Eihän leivistä kaunottaria tullut, mutta en välitä, koska maku on kohdallaan. Voittaa ehdottomasti minkään pitkään aikaan maistamani leivän (joita ei kyllä ole montaa) – sen verran suomalainen olen kuitenkin 🙂
Etikkaa ja suolaa 