Olen laitellut ruokaa tässä kuussa innosta kihisten. Ihan naurattaa itseänikin… Innostua nyt tällä lailla. Mutta joskus se vaan iskee, inspiraatio. Uuden mustan juureskuukausi vielä lisäsi entisestään mielikuvituksen lentoa. En ole mikään huippukokki, mutta nautin ruoanlaitosta. Ja kenties näistä ideoistani joku muu taas saa omiaan.
Tänään tein haasteen mukaisesti ruokaa palsternakasta. Enpä kyllä muistakaan, koska olisin viimeksi sen ottanut leikkuulaudalle. En ainakaan täällä Hollannissa asuessa – palsternakka kun ei kuulu tavallisen ruokakaupan valikoimaan. Sitä kutsutaan täällä ”unohdetuksi kasvikseksi”. Suomessa se oli sentään 2004 vuoden kasvis 😉
Inkiväärillä maustettu vihreä keitto sopii vaikka juhlakauden jälkeiseen kevyempään linjaan. Tai jos on muuten tullut syötyä liian vähän kasviksia. Chiliä ja inkiväärin määrää lisäämällä keitosta saa halutessaan tehtyä tulisenkin ja silloin kyllä lähtevät ylimääräiset bakteerit elimistöstä… Sipsikasvikseksi taas sopii toki myös joku muu juures – vaikka punajuuri tai porkkana.
Minä valitsin sekä keittoon että sipseihin tulisen linjan – laitoin molempiin chiliä. Keitto ja sipsit ovat hyvä yhdistelmä minusta, kunhan ei liikaa mausta…
Vihreä keitto
Ainekset (8 annosta):
2 valkosipulinkynttä
2 cm:n pala tuoretta inkivääriä
1 sipuli
oliiviöljyä
200 g tuoretta pinaattia
2 sellerin vartta
200 g parsakaalia
1 isohko palsternakka
nyrkillinen tuoretta persiljaa
vettä
suolaa
tarvittaessa pippuria (musta tai chili)
sitruunaa tai limeä
Valmistus:
Laita öljy sekä pieneksi leikattu ikivääri ja sipuli isoon kattilaan ja kuumenna keskilämmöllä kunnes sipuli kuullottuu. Samalla öljy maustuu. Lisää suola, pieniksi kuutioidut palsternakka, selleri, pienitty parsakaali ja persilja sekä pinaatti. Kuumenna kunnes pinaatinlehdet pehmenevät. Lisää vettä niin, että kasvikset juuri ja juuri peittyvät (älä laita liikaa vettä!). Keitä 15 minuuttia kunnes kasvikset ovat pehmeitä.
Soseuta sauvasekoittimella ja mausta tarvittaessa. Jos haluat, lisää lopuksi sitruunaa.
Palsternakkasipsit
Tarvikkeet:
1 iso palsternakka (tai 2 pienempää)
n. 1 l öljyä friteeraukseen
suolaa
muita mausteita maun mukaan
talouspaperia
reikäkauha tms.
Valmistus:
Kuori palsternakka ja leikkaa kuorimaveitsellä tms. ohuiksi lastuiksi. Kuumenna keskikokoisessa kattilassa 3-4 cm öljyä keskilämpöiseksi. (Öljy on kuumaa, kun se alkaa välittömästi kuplia sinne pudotetun yksittäisen palsternakkalastun ympärillä.) Laita öljyyn kerrallaan kourallinen lastuja 1-2 minuutiksi (kunnes muuttuvat kullanruskeiksi) ja nosta valumaan talouspaperin päälle. Mausta heti suolalla ja makusi mukaan mahdollisesti muilla mausteilla. Palsternakan mausteeksi sopii suolan lisäksi esimerkiksi chili.