Henna hiusvärinä – kuvia ennen ja jälkeen

Taru kyseli aiemman kirjoituksen kommenteissa lisää kuvia hennalla värjäämisestä. En aiemmin onnistunut ottamaan sellaisia, joissa olisivat värit sattuneet kohdalleen. Nyt kuvia on kuitenkin kertynyt jo enemmän ja niistä voi valita sopivat.

Tässä näkyy hyvin miltä henna näyttää hiuksissani auringon valossa (otsahiukset). Syvä punainen sävy, joka syntyy sillä, että sekoitan hennajauheen sitruunan ja veden kanssa ja peitän hiukset muovimyssyllä tai muovikelmulla (lämpövaikutus) värin päässä pidon ajaksi. Pidän väriä hiuksissa vähintään kahdeksan tuntia. Usein nukun väri hiuksissa – ja ei, lakanat eivät sotkeennu, kunhan ne suojaa pyyhkeellä ja tarvittaessa vaikka muovilla.

Seuraavista kuvista näkyy paremmin juurikasvu, jonka peittämiseksi nykyään värjään. Se näyttää sopivassa valossa vihertävältä punaista vasten… Vaikka oikeasti hiukseni ovat luonnostaan ”kauniin harmaat” kuten muuan väriterapeutti totesi. Sen lausunnon jälkeen olenkin hiuksiani värjännyt 😉

Värjäämistä seuraavat pari päivää hiukset ovat yleensä oranssit, ainakin minulla. Uskoakseni sama tapahtuu monella värjääjällä. Väri kuitenkin useimmiten tummuu muutamassa päivässä. Samoin katoavat iholle mahdollisesti jääneet värijäljet. Rasvaan hiusrajan ennen värjäämistä aina jollain rasvaisella voiteella (esimerkiksi vaseliinilla), mutta silti väriä joutuu helposti muuallekin kuin hiuksiin.

Tästä kuvasta näkee, että heti värjäyksen jälkeen iholla on värijälkiä (rasvaisesta voiteesta huolimatta) ja hiusten juuret ovat porkkananpunaiset.

 

 

 

Vasta itse kokeilemalla löydät itsellesi sopivan hennasekoituksen. Jos haluat, voit kokeilla laittaa hennan joukkoon indigon sijasta myös yrttejä – esimerkiksi nokkosella on hiuksia tummentava vaikutus (hoitavan vaikutuksen lisäksi). Hennalla värjääminen on siitä helppoa, että sitä voi tehdä ihan niin usein kuin haluaa, koska se ei vahingoita hiuksia.

Henna hiusvärinä

Olen värjännyt hiukseni kotona jo muutaman vuoden. Ja kokemuksen kautta olen todennut hennavärjäyksen sotkuiseksi mutta muuten hyvin toimivaksi keinoksi.

Punaisella hennalla värjääminen on turvallista, kun tietää mitä tekee. Niin kutsutusta mustasta hennasta sen sijaan voi saada pahan allergisen reaktion, josta voi myös jäädä arpia iholle. Musta henna ei välttämättä sisällä ollenkaan hennaa, vaan parefenyleeni-diamiinia (PPD), jota käytetään myös teollisissa hiusväreissä. Esimerkiksi etelän turistikohteista voi löytää paikkoja, joissa tehdään tatuointeja mustalla hennalla. Allergisen reaktion kerran saatuaan ei todennäköisesti enää voi käyttää mitään PPD:tä sisältävää tuotetta (ei siis esimerkiksi hiusvärejä), koska aine voi aiheuttaa pieninäkin määrinä voimakkaan reaktion.

Myös indigoa kutsutaan mustaksi hennaksi, vaikkei se ole hennaa. Indogolla voi yhdessä hennan kanssa värjätä hiukset mustiksi tai ruskeiksi. Indigoa voi käyttää myös yksinään, mutta vain tummiin hiuksiin.

Permanentin jälkeen kannattaa odottaa pari viikkoa ennen hennalla värjäämistä – henna voi värjätä hiukset ei-toivotulla tavalla, jos hiukset eivät ole ehtineet puhdistua kemiallisista aineista. Kemiallisen hiusvärjäyksen (kaupan ja kampaamojen värit) jälkeen henna taas ei välttämättä tartu hiukseen ennen kuin pari kuukautta on kulunut.
Myöskään hennalla värjättyihin hiuksiin eivät tartu kemialliset hiusvärit. Hennan joutuu usein kasvattamaan pois hiuksista, jos haluaa siirtyä toisenlaiseen hiusväriin.

Kaupoissa näkee valmiita henna-indigo -jauhesekoituksia. Niissä on kuitenkin lähes aina muutakin kuin hennaa ja indigoa, mikä tarkoittaa riskiä hiusten värjäämisessä. Siksi en käytä niitä – haluan punaiset hiukset, en vihreitä. Kannattaa aina värjätä puhtaalla hennalla – hennan ja metallisuolojen sekoituksella värjätyt hiukset voivat muuttua kloorin vaikutuksesta vihreiksi (esimerkiksi uimahallissa).

Sitten se itse värjääminen.

Tarvikkeet:
Hennajauhetta
Vettä (sitruunamehua)
Lasinen tai keraaminen astia hennan ja veden sekoittamiseen
Metallinen lusikka tai lasta
Kumihanskat
Muovikelmua tai muovipussi

Toimintaohjeet:

Tee henna-vesi(sitruuna)seos värjäämistä edeltävänä päivänä. Lisää vesi hennajauheeseen ja sekoita. Tee puuromainen seos ja laita astia muovipussiin tai peitä kelmulla ja jätä yöksi (12-24 tunniksi) pöydälle. Lisäämällä seokseen sitruunaa tai käyttämällä veden sijasta sitruunaa saa voimakkaamman värin.

Seuraavana päivänä astian pinnalla pitäisi olla tumma kalvo, kun taas hennapuuro on vihreää. Värin tehon varmistamiseksi kannattaa tehdä testi: pyyhkäistä vähän puuroa johonkin sopivaan ihonkohtaan, vaikka käteen, ja pestä se pois muutaman minuutin kuluttua. Jos kohtaan jää tumma jälki, väri on valmista. Jos ei, se kannattaa jättää vielä valmistumaan.

Ennen värjäämisen aloittamista tarkista, ettei värjäyspaikalla ole mitään helposti värjääntyvää. Henna värjää myös muovia ja silikonia. Rullaa mahdolliset matot pois, pukeudu sopiviin vaatteisiin, riisu korut. Ota siivousvälineet viereen mahdollisten vahinkojen varalta.

Hennalla värjäämisessä on tärkeää, että väripastaa on tarpeeksi. Tee siis runsaasti – ylimääräisen värin voi pakastaa. Pese hiukset (mielellään syväpuhdistavalla shampoolla) ja kuivaa pyyhkeeseen. Laita hanskat käteen. Levitä väri kamman avulla jakaus kerrallaan. Liikaa ei voi laittaa! Ja mitä kauemmin henna vaikuttaa hiuksissa, sen parempi väri. Hennan kannattaa antaa vaikuttaa vähintään tunti. Jos sen antaa olla yön yli, saa syvän värin. Värin levittämisen jälkeen hiusten päälle voi laittaa muovikelmua tai suihkumyssyn. Ja koska hennan vaikutus voimistuu lämmön ansiosta, siihen päälle voi laittaa pyyhkeen (olen ollut vanha villapipo päässä sisällä, koska se oli helpoin ratkaisu…).

Värin levittämisen jälkeen siivoa jäljet. Sotkua tulee väistämättä.

Värin vaikutusajan jälkeen huuhtele hiukset huolella. Huuhtelemisessa helpottaa, jos voi käyttää apuna pullollisen tai puoli (en liioittele tässä) hoitoainetta. Sillä saa hennahiutaleet pois paremmin. Iholle mahdollisesti tarttunut hennaväri kuluu pois parissa päivässä. Samassa ajassa hiukset saavat lopullisen värinsä – värjäyksen jälkeinen kenties voimakkaankin oranssi väri ei jää lopulliseksi väriksi. Värin huuhtelussa käytettyyn pyyhkeeseen väri tosin voi jäädä pysyvästi.