vaikuttaa edelleen käyvän kuumana Suomessa. Seuraan sitä kiinnostuneena täältä kauempaa – ajatellen, että on se ruoka tärkeä asia, kun siitä pitää kiistellä tuolla tavalla.
Viime aikoina on kuitenkin alkanut ilmaantua yhä enemmän juttuja siitä, kuinka karpatessa syödään muutakin kuin kananmunia ja lihaa. Myös iltapäivälehdissä, muuallakin kuin Varpu Tavin blogissa… 🙂
Itse en ole tiukan linjan karppi (kuten tämänkin blogin ruokaohjeista näkee), mutta rajoitan kuitenkin tietoisesti nopeita hiilihydraatteja. Karppaajiahan on monenlaisia… Teen itse ruokani, jotta tiedän, mitä se sisältää. En käytä valmisruokia ja luen aina kaupassa mistä ei-niin-tuttu tuote on tehty. Niin moneen valmisteeseen on nykyään lisätty sokeria jossain muodossa.
En ole missään vaiheessa käyttänyt pidempää aikaa laihduttamisen apuna kalorilaskureita, joita netistäkin löytyy useampia. Kokeilin yhtä jonkun aikaa, mutta tulin siihen tulokseen, että joko laskurin prosentit eivät toimi kohdallani tai sitten en itse osaa laskea. Paino ei pudonnut, vaikka olisi laskurin mukaan pitänyt.
Ruokapäiväkirjaa olen pitänyt muutamaan otteeseen elämäni aikana, enkä ole hyötynyt niistäkään. Anja Nystén kirjoitti aiemmin, että ruokapäiväkirjan tyyppisissa kyselytutkimuksissa annokset saatetaan arvioida alakanttiin tai jättää kirjaamatta kokonaan. Ruokapäiväkirjani on kuitenkin ollut vain omaan käyttöön, joten miksi valehdella? Tosin eihän sitä halua itselleenkään aina kaikkea myöntää… (Lisäys 13. Joulukuuta: Pronutritionist-blogiin oli ilmaantunut kirjoitus juuri tästä aiheesta.)
Parhaiten painoni on pudonnut ilman päiväkirjoja ja laskureita, muuttamatta paljoa liikuntatottumuksiakaan (lenkkeilen joka päivä koiran kanssa ja pidän lihakset peruskunnossa). Kun vaan hankin perusruokatarvikkeet, jotka eivät sisällä valkoisia jauhoja tai sokeria ja teen ruokani itse, huolehtimatta liikoja syömisen määrästä. Kun laitan ruokaan riittävästi rasvaa, syön joka päivä ison kasan kasviksia ja huolehdin proteiininsaannista, olen tyytyväinen syömisiini ja olo on hyvä.
Täällä Hollannissa ihmiset ovat tyypillisesti hoikkia myöhempään aikuisikään asti, sitten paino alkaa usein kertyä. Tosin tilastojen mukaan viisikymmentä prosenttia kansasta on ylipainoisia, joten ongelma ylipaino on täälläkin. Minulla on teoria ylipainon syistä: vehnäjauho ja sokeri. Hollantilainen lounas on yleensä leipää. Leivän kanssa saatetaan joskus ottaa keittoa. Leipää täällä syödään paljon – aamiaiseksi, lounaaksi ja iltapalaksi. Päivällinen on yleensä sentään lämmin ruoka. Mutta koska leipä ei ole erityisen ravitsevaa, hollantilaisille maistuu myös makea eri muodoissaan.
Olen monta kertaa ajatellut, että täällä on hankala laihtua, koska leipää saa joka ruokakioskista, eikä muuta aina olekaan tarjolla. Toisaalta, juuri se kannustaa olemaan erilainen. 🙂 Enköhän onnistu pudottamaan vielä toiset kymmenen kiloa ennen takaisin Suomeen muuttoa…
Etikkaa ja suolaa 