Laiskan kaalikääryleet eli kaalipata

Tunnustan, etten ole tarpeeksi usein ahkera (kuka muka on…). Helposti tehtävistä ruoista tulee usein lempiruokiani 🙂 Tämäkin melkein käden käänteessä tehtävä ruoka maistuu minusta erinomaiselta.

Näin syksyä kohti mentäessä nautin suomalaisista tuoreista kasviksista. Niitä valmistamalla saa kodinkin tuoksumaan hyvältä.

KaalipataKaalipata
Ainekset (8-10 hlöä):
1-3 kg valkokaali (keräkaali)
400-600 jauhelihaa (tai muuta soveltuvaa lihaa)
4 tomaattia
1 sipuli
4 valkosipulin kynttä
Suolaa, pippuria
Yrttejä maustamiseen

Valmistus:
Pilko sipulit. Kuullota sipuli ja valkosipuli öljyssä paksupohjaisessa kattilassa. Leikkaa kaali sopiviksi suikaleiksi ja lohko tomaatit. Lisää kattilaan kaali ja tomaatit, kiehuta keskilämmöllä välillä sekoittaen kunnes kaali alkaa pehmetä (n. 10-20 min). Lisää joukkoon liha, kiehuta välillä sekoittaen kunnes liha on kypsää. Sekoita joukkoon mausteet.

Vinkkejä:
Padasta tulee kuivempaa, kun käytät jauhelihan sijasta suikaloitua kokolihaa. Voit myös lisätä pataan juureksia.

Tomaattikastikkeessa keitetty jauheliha

Opiskelujen päälle ei tee mieli kokata kahta tuntia. Siksi päädyinkin muutama päivä sitten taas jauhelihaan. Onneksi muistin, että minulla on esihistorialliselta ajalta (kun internetiä ei ollut) tallella ainakin yksi vähän erilainen resepti. Lähdettä en enää muista. Kuvia ei ole, koska ruoka katosi valmistamisen jälkeen niin nopeasti kattilasta… Lisään kuvat kunhan teen tätä seuraavan kerran.

Ainekset: (6-10 hengelle)
600 g jauhelihaa
6 isoa tomaattia tai 500 g tomaattimurskaa
2 isoa sipulia
2-4 valkosipulinkynttä
Mausteita: yrttejä, pippuria, suolaa
2-4 rkl tomaattipyrettä tai ketsuppia
Vettä

Valmistus:
1. Kastike. Leikkaa sipulit ja valkosipuli pieniksi paloiksi, kuullota öljyssä paksupohjaisessa kattilassa. Lisää juokkoon kuutioidut tomaatit tai tomaattisose. Anna kiehua keskilämmöllä 20-30 minuuttia, kunnes kastike on paksua ja tomaatinpalat hajonneet. Lisää 2-5 dl vettä (myöhemmin lisättävästä lihasta irtoaa lihan laadusta riippuen kastikkeeseen ainakin jonkin verran nestettä, joten älä lisää liikaa vettä) ja mausteet.

2. Jauheliha. Sekoita jauhelihan joukkoon suolaa, pippuria ja tuoreita yrttejä oman maun mukaan.

3. Yhdistäminen. Muotoile jauhelihasta tiiviitä palloja tai pötköjä. Sekoita ne varovasti tomaattikastikkeen joukkoon. Lisää tarvittaessa vettä. Anna kastikkeen kiehua n. 20 minuuttia.

4. Vinkki. Ruokaan saa eksoottisempaa vivahdetta lisäämällä tomaattikastikkeen joukkoon inkivääriä, kuminaa, korianteria ja / tai kanelia. Nauti kastike kypsennettyjen vihannesten, pastan tai leivän kanssa.

Tofuinen tomaatti-sipulikeitto

Mieheni toi taannoin kaupasta kovan (=leikattavan) tofun sijasta pehmeää tofua. Ruokasuunnitelmani menivät uusiksi ja päädyin tekemään taas kerran vahingossa todella hyvää keittoa ;D

Pidän paksuista keitoista, joissa on jotain pureskeltavaa . Samoin pidän siitä, että sipuli maistuu ruoassa voimakkaasti (ja että sitä on runsaasti). Tässäkään keitossa sipulia ei kypsennetä pehmeäksi vaan vain sen verran, että sen maun terävin kärki pehmenee.

Tomaatti-sipulikeitto tofulla

tofuinen tomaatti-sipulikeittoTarvikkeet:
300 g pehmeää tofua
500 g tomaattisosetta
1 keskikokoinen sipuli
3 valkosipulinkynttä
n. 1 rkl viiniä
1/2 tl chilijauhetta
1/2 tl inkiväärijauhetta
1 tl suolaa
Yrttejä
(Hunajaa tai vaahterasiirappia)

Valmistus:
Silppua sipuli sopivan pureskeltaviksi paloiksi. Kuumenna tofu, silputtu valkosipuli, viini, suola ja yrtit kattilassa, lisää sitten tomaattisose ja sipuli. Kiehauta, keitä muutama minuutti niin että sipulit pehmenevät. Mausta inkivärillä ja chilillä. Lisää halutessasi makeutukseksi hieman hunajaa tai vaahterasiirappia sekä tuoretta basilikaa.

Vinkkejä:
Minusta loppusilauksen tähän keittoon tuo juuri pieni makeutus, yhdistyessään chilin ja inkiväärin kanssa. Yrtit voit valita makusi mukaan. Voit käyttää keitossa myös tuoretta chiliä tai inkivääriä (minulla niitä ei vain sattunut olemaan kaapissa) – lisää ne ohjeesta poiketen tofun joukkoon muiden mausteiden kanssa.

Hedelmäsuklaa jouluksi

Teen usein itse suklaata. Täksi jouluksi päätin kokeilla vähän erilaista vaihtoehtoa kuin ennen. Näin jossain kuvan tällaisesta jääpalamuotissa tehtävästä suklaasta ja ideoin siitä oman versioni.

Hedelmänä voi käyttää mitä tahansa hedelmää tai marjaa, mutta syöjän kannalta paras on puolikova vaihtoehto (kuten mansikka).

Joulusuklaa

Suklaan ainekset:
40 g kookosöljyä
40 g kaakaovoita
5 rkl kaakaojauhetta
3 rkl carob-jauhetta
4 rkl kookosjauhoa
2 rkl kaakaonibsejä
Sokeria tms. maun mukaan
Hunajaa maun mukaan
Ripaus suolaa

Suklaan valmistus:
Sulata kaakaovoi ja kookosöljy vesihauteessa (kaakaovoi sulaa nopeimmin, kun paloittelet pieniksi paloiksi). Sekoita joukkoon kaakaojauhe, carob-jauhe ja kaakaonibsit sekä kookosjauho. Makeuta stevialla (, sokerilla) ja hunajalla. Lisää ripaus suolaa.

Lopuksi:
Leikkaa hedelmät tai marjat jääpalamuottiin sopiviksi paloiksi. Annostele suklaata lusikalla sopiva määrä muotin koloihin. Jäähdytä jääkaapissa pari tuntia. Irrota herkut varovasti koloistaan ja nauti.

Vinkkejä:
Carob-jauheen tilalla voit käyttää saman määrän kaakaojauhetta. Kaakaonibsit ovat kaakaon lailla kitkeriä, joten tarkista maku huolella, jos et ole tottunut raakasuklaaseen. Omaan suklaaseeni laitoin hieman palmusokeria, siitä tulee minusta täyteläinen maku. Suolana kannattaa käyttää jotain ruokasuolaa harvinaisempaa, itse pidän ruususuolasta. Tässä käytettävän suklaan ei kannata olla liian paksua, joten käytä halutessasi vähemmän jauheita (kookosjauhon voi jättää kokonaan pois, jos et pidä kookoksesta).

Hyvää joulua!

Soul food -broileri

Amerikassa tehdään afrikkalaisamerikkalaisen perinteen mukaisesti Soul foodia (linkin artikkeli englanniksi). Soul foodin yksi perusideoista on ruoan keittäminen rasvassa – ei terveellistä, jos keitinrasva on vanhaa. Ruoan nauttimisessa oleellinen tekijä on kiireettömyyden lisäksi myös hyvä seura ja musiikki.

Ruoka on todella hyvää, mutta tekeminen vaatii yleensä hieman harjoittelua. Esittelen tässä oman versioni rasvassa paistetusta kokonaisesta broilerista.

Rasvassa keitetty kokonainen broileri

Ainekset:
1 kokonainen broileri
jauhoja jauhottamiseen (vehnäjauhoa tai muuta)
n. 1 l öljyä
kuivattua paprikaa
suolaa
pippuria maun mukaan
yrttejä maun mukaan
valkosipulia

Valmistus:
Leikkaa broileri palasiksi. Leikkaa ensin saksilla irti siivet (siivenkärkiä ei käytetä), ja koivet. Leikkaa rintakehä keskeltä kahtia, puolita rintakehän palat. Voit poistaa nahan, jos haluat kypsentää vain lihan ja luut.

Tee mausteista seos, jonka hierot huolella broileripalasten pinnalle. Laita palaset kannelliseen vuokaan ja jätä jääkaappin maustumaan 24 tunniksi.

Vuorokauden päästä paneroi palaset (pyörittele kauttaaltaan jauhossa). Lisää päälle vielä reilusti paprikajauhetta. Paista öljyssä 10-15 min (koipipalasia pidempään, muita vähemmän aikaa).

Jauhelihakastike ja kesäkurpitsapasta

Mielijauhelihakastikkeeni on helposti ja nopeasti tehtävä suurustamaton kastike, johon laitan reilusti tomaattia ja yrttejä. Pienestä määrästä smetanaa tulee täyteläinen maku – ja yhdistämällä tomaatin smetanan kanssa kastikkeesta tulee myös kauniin väristä.

Ainekset (4-6 hlölle):
600 g jauhelihaa
500 g paseerattua tomaattisosetta
2 pientä tai 1 iso sipuli (tai 2 kevätsipulia)
2-3 rkl smetanaa
Chiliä
Suolaa
Yrttejä (esim. basilika, oregano, korianteri)

Valmistus:
Leikkaa sipuli kuutioiksi ja kuullota pari minuuttia öljyssä korkeareunaisessa pannussa. Chiliin saat voimaa kuumentamalla myös sitä hetken öljyssä. Laita jauheliha pannulle ja paista kypsäksi. Mausta suolalla. Lisää vielä paseeratut tomaatit ja hauduta muutama minuutti. Lisää yrtit. Sekoita viimeiseksi smetana joukkoon.

Tarjoilen kastiketta usein kesäkurpitsapastan kanssa. Silloin sekoitan kastikkeen joukkoon myös kurpitsan pehmeän keskustan kuutioituna (kuten kuvassa olevassa kastikkeessa).

Kesäkurpitsapastasta saa halutessaan voimakkaamman makuista sekoittamalla kesäkurpitsanauhat kevätsipulinauhojen kanssa ja kypsentämällä nämä yhdessä.

Juusto-kukkakaali-sipulikeitto

Ainekset (kuudelle henkilölle):
400-500g kukkakaalia
1 iso tai 2 pientä sipulia
2 valkosipulinkynttä
50 g sinihomejuustoa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
(50 g muuta pehmeää juustoa)
2 dl kermaa
3 rkl smetanaa
Vettä (4-6 dl)
Valkopippuria

Valmistus:
Irrota kukkakaalin nuput toisistaan, leikkaa tarvittaessa isommat puoliksi. Kuori ja pieni sipuli(t) ja valkosipuli. Laita kukkakaali, sipuli ja valkosipuli kiehumaan kattilaan, jossa on juuri sen verran vettä, että saat kasvikset keitettyä. Keitä pehmeiksi 5-10 minuuttia. Soseuta sauvasekoittimella. Lisää joukkoon kerma ja smetana sekä (kuutioidut) juustot. Kuumenna uudelleen keskilämmöllä. Keiton kiehahtaessa lisää makusi mukaan pippuria. Tarjolle asettaessa koristele persiljalla.

Jos haluat vihreää keittoa, käytä kukkakaalin sijasta parsakaalia. Smetanan sijasta voit käyttää hapankermaa. Juustojen määrää ja laatua voit vaihdella makusi mukaan – periaate on kuitenkin, että mitä enemmän juustoa, sitä paksumpi keitto. Keittoon sopivat hyvin myös valmiiksi maustetut tuorejuustot.

Sellerisalaatti x 2

Tein ensin salaatin juuriselleristä ja sitä pohjana käyttäen ruokaisamman salaatin.

Olen vasta aikuisena alkanut pitää selleristä. Nykyään voisin syödä sitä vaikka miten paljon, mieluiten vielä raakana, että maku on mahdollisimman voimakas. Näissä salaateissa maku on minusta hienostunut, ei terävä.

Sellerisalaatti I (lisäkkeeksi neljälle ->)

Ainekset:
400 g juuriselleriä
1 hapan omena
2 rkl hapankermaa
2 rkl majoneesia
Loraus sitruunamehua
Loraus oliiviöljyä
1 tl hunajaa
Suolaa, pippuria
(Rusinoita maun mukaan)

Valmistus:
Kuori ja raasta juuriselleri hienoksi. Kuori ja raasta omena isommaksi raasteeksi. Sekoita keskenään. Sekoita keskenään muut ainekset ja lisää raasteeseen. Lisää suolaa ja pippuria maun mukaan.

Sellerisalaatti II (4-8 hlölle)

Ainekset:
n. 450 g sellerisalaattia (ks. ohje edellä)
450 g kinkkua tai broileria
5 kovaksi keitettyä kananmunaa
450 g maissia tai herneitä
n. 300 g yogonaisea
2 dl kermaa
Hunajaa
2 hapanta omenaa
1 purjo

Valmistus:
Laita isoon laakeaan vuokaan pohjalle sellerisalaattia, tasoita. Levitä päälle viipaloidut kananmunat. Seuraavaksi levitä kinkku tai broilerikuutiot, tasoittele kerrokset.  Tee kastike yogonaisesta ja kermasta (älä vatkaa kermaa, muuten kastikkeesta tulee liian paksua), makeuta hieman hunajalla. Levitä puolet kastikkeesta kinkun tai broilerin päälle.
Levitä kastikkeen päälle maissi tai herneet. Kuori ja kuutioi omenat, levitä maissin tai herneiden päälle. Levitä sitten loput kastikkeesta salaattiin. Laita viimeiseksi pieneksi leikattu purjo. Anna maustua jääkaapissa vähintään kaksi tuntia ennen syömistä.

Oma kommentti: meillä sattui olemaan majoneesi lopussa tätä tehdessäni. Käytin sitten yogonaisen sijasta kreikkalaista jogurttia, maustoin vain viinietikalla, suolalla ja pippurilla. Eihän se ihan sama asia ole, mutta eipä tullut säilöntäaineita…

Nämä reseptit olen muokannut hollanninkielisistä. Ensimmäisen salaatin resepti täällä, jälkimmäisen täällä.

Juustoinen juures-broilerisalaatti

Hollantilainen ruokakulttuuri muistuttaa suomalaista. Täällä käytetään esimerkiksi paljon perunaa. Perushollantilainen ruoka on yksinkertaista eikä yleensä voimakkaasti maustettua. Toki maahanmuuttajat ovat tuoneet paljon erilaisia vaikutteita.

Tämän reseptin löysin miettiessäni, mitähän hollantilainen laittaisi ruokaisaan salaattiin. Korvasin alkuperäisessä reseptissä olleet perunat muilla juureksilla – kukin valitkoon salaattiin mieleisensä. Minä käytin tällä kertaa lanttua ja porkkanaa.

Tämän salaatin salaisuus on kastikkeessa – kastike tekee siitä minusta erinomaisen makuisen.

Juustoinen juures-broilerisalaatti (neljälle)

Ainekset:
500 g broilerinrintaa
500 g juureksia (porkkanaa, lanttua, palsternakkaa tms.)
100 g voimakkaan makuista juustoa
100 g rukolaa
Suolaa, pippuria
Öljyä, voita

Kastike:
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
8 aurinkokuivattua tomaattia
1 dl sitruunamehua
1 dl greippimehua
1 tl hunajaa
Suolaa, pippuria, öljyä

Valmistus:
Kuori ja kypsennä valitsemasi juurekset (joko yhden tai useammanlaiset) höyrykattilassa. Paista samaan aikaan suolassa ja pippurissa kieritellyt broilerinrinnat pannussa, jossa on öljyn ja voin seosta (vaihtoehtoisesti voit keittää broilerin suolalla maustetussa vedessä).

Kastikkeen valmistamiseksi leikkaa sipuli ja valkosipuli pieniksi paloiksi ja kuullota öljyssä. Lisää mehu ja hunaja. Anna kiehua niin kauan, että nesteestä puolet on haihtunut. Mausta maun mukaan suolalla ja pippurilla. Lisää sitten paloiksi leikatut aurinkokuivatut tomaatit ja keitä vielä minuutti.

Leikkaa juurekset ja broileri sopiviksi paloiksi ja asettele salaatin päälle lautaselle tai tarjoiluastiaan. Ripottele päälle raastettua juustoa, kaada kastike viimeiseksi.

Alkuperäinen (hollanninkielinen) resepti täällä. Muokkasin reseptiä vähähiilihydraattisempaan suuntaan. Hollanninkielisessä reseptissä juureksena on peruna ja kastikkeen nesteenä appelsiinimehu. Käytin myös makeutuksena sokerin sijasta hunajaa.

Pähkinävoi-suklaa-toffee

Tein alunperin Ystävänpäiväksi toffeeta (ja myös suklaata). Päädyin kuitenkin tekemään vähän lisää, koska en saanut makua kohdalleen ensimmäisellä kerralla…

Kahteen otteeseen olen yrittänyt tehdä toffeeta, johon tulee pähkinävoita ja suklaata. Erilaisia ohjeita löytyy englanniksi hakukoneilla helposti.

Perusresepti ja valmistus ovat yksinkertaiset. Tarvitaan tummaa suklaata ja pähkinävoita (halutessa lisäksi pieni määrä voita). Ainekset laitetaan matalalla lämmöllä olevaan kattilaan sulamaan ja sekoitetaan keskenään. Kattilasta seoksen voi laittaa joko silikonimuotteihin tai tehdä lautasen tai muun sopivan astian ja leivinpaperin avulla yhtenäisen levyn josta jäähdyttämisen jälkeen leikataan sopivia paloja.

Ensin kokeilin annostuksella 1 osa pähkinävoita ja 1 osa tummaa minttusuklaata. Tuli turhan makeaa (muuten oli mahtavan herkullista). Seuraavalla kerralla laitoin 2 osaa pähkinävoita, 1 osan tummaa minttusuklaata, 1 osan tummaa suklaata. Tuli turhan suolaista, makeus oli sopiva.

Seuraavaksi täytyy kokeilla vähentää pähkinävoin määrää. Pähkinävoi tekee toffeesta liian suolaista. Voihan sekaan laittaa vaikka kuivattuja marjoja… Tai yksinkertaisesti pähkinöitä.

Punajuuribroileri

Tämä resepti on muokattu aiemmin löytämästäni hollanninkielisestä ruokaohjeesta. Lisäsin joukkoon hieman yrttejä. Ilman niitäkin ruoka on tosin minusta herkkua 🙂

Broileria punajuurihunnussa

Tarvikkeet (5-6 hlöä):
1 kg broileria (esim. koipi- tai rintapaloja)
2 keskikokoista punajuurta
250 g hapankermaa tai majoneesia
4-5 valkosipulinkynttä
Salviaa tai rosmariinia (tai molempia)
Suolaa
Pippuria

Valmistus:
Raasta raa’at punajuuret. Sekoita raasteeseen pilkottu tai puristettu valkosipuli, hapankerma, yrtit, suola ja pippuri (käytin itse chiliä). Lisää joukoon broileri, sekoita keskenään. Anna maustua puolisen tuntia.

Paista 180-asteisessa uunissa 25-35 minuuttia (riippuen broilerinpalojen koosta). Laita vuoan päälle kansi tai folio osaksi paistoajasta, ettei broilerista tule kuivaa.

Mascarpone-kookosletut

sopivat aamupalaksi tai jälkiruoaksi, riippuen siitä mitä niiden kanssa syö. Niiden kanssa sopivat yhtä hyvin marjat kuin vaikka avokado tai tässä käyttämäni lohi ja juustoraaste.

Mascarpone-kookosletut

Tarvikkeet:
3 munaa
3-4 rkl Mascarponea
0,5 dl kookosmaitoa, kookoskermaa tai 1-2 rkl kookosjauhoja
(vettä)
Ripaus suolaa

Valmistus:

Sekoita kulhossa Mascarpone ja munat. Jos käytät kookosjauhoja, voit sekoittaa ne pieneen määrään vettä, etteivät paakuunnu. Lisää kookos joukkoon ja ripauta sekaan hieman suolaa.

Paista keskilämmöllä ohuita lettuja. Voit paistaa joko vain toiselta puolelta tai molemmin puolin. Kääntäminen onnistuu helpoiten kun teet pieniä lettuja ja annat seoksen hyytyä pannulla ennen kääntämistä.

Voit käyttää juustona myös Ricottaa tai muuta tuorejuustoa. Täytteeksi tai letun päälle voit laittaa mitä tahansa haluat, makea sopii yhtä hyvin kuin suolainen.

Kimchi – hapankaalin ystäville

Kimchi on kiinankaalista maitohappokäymisen avulla valmistettu voimakkaasti maustettu ruoka. Kimchi on myös Etelä-Korean kansallisruoka. Kimchiä voi syödä sellaisenaan lisäkkeenä (kuten hapankaalia) tai sekoittaa muuhun ruokaan.

Näin taannoin kuvan herkullisen näköisestä annoksesta, kuvatekstinä oli ”kimchee”. Kuten sanonta kuuluu, siitä se sitten lähti, selvittelytyö – en ollut aiemmin kuullut kyseisestä ruoasta. Nyt jääkaapissa on valmistumassa (hapantuminen kestää viikon) annos kimchiä.

Kimchin tekeminen on siitä helppoa, että yhtä ”oikeaa” reseptiä ei ole. On vain tiettyjä periaatteita, joita eri maissa (kimchiä tehdään paljon ainakin Japanissa, Kiinassa ja Thaimaassa) yleensä noudatetaan. Minulla ei ollut korealaista ystävää, jolta kysyä neuvoa, joten luotan siihen, mitä aistini kertovat. Minun kimchini on tarkoitus sopia juuri minulle 🙂

Reseptejä löytää helposti englanniksi. Suomeksi esimerkiksi täällä.

Kimchi

Tarvikkeet:
2 isoa kiinankaalia
230 g merisuolaa
Vettä

Kastike:
10 rkl kalakastiketta (sokeritonta)
8 rkl chilijauhetta
1 rkl paprikajauhetta
Sipuli
5 valkosipulinkynttä
1 (omena)päärynä
1 rkl suolaa
1 rkl vaahterasiirappia
Ripaus inkivääriä
2 kevätsipulia

Valmistus:
Leikkaa kiinankaali suikaleiksi ja laita isoon astiaan (kahta kiinankaalia varten tarvitset vähintään kymmenen litran astian). Sekoita joukkoon hienonnettu merisuola ja täytä astia vedellä. Anna seistä vähintään viisi tuntia, mielellään yön yli. Tämän jälkeen purista vesi pois kaalisuikaleista.

Kastike on helpointa tehdä tehosekoittimessa. Laita sekoittimeen kaikki muut ainekset paitsi kevätsipuli – sipuli, valkosipuli ja päärynä kuorittuina ja pilkottuina. Sekoita kunnes kastike on tasaista. Lisää renkaiksi leikattu kevätsipuli kastikkeeseen vasta lopuksi.

Sekoita kiinankaali ja kastike keskenään. Tarkista maku – onko tarpeeksi suolaista. Lisää tarvittaessa hieman suolaa. Laita seos puhtaisiin tiukasti suljettaviin lasitölkkeihin. Kimchi on valmista käytettäväksi noin viikon päästä.

Ajan kuluessa kimchi hapantuu, muutaman kuukauden päästä sitä ei ehkä enää voi syödä sellaisenaan. Voimistumisen jälkeen siitä voi tehdä keittoa tai pataruokaa. Kimchi säilyy jääkaapissa 6-12 kuukautta tai pidempään.

Chilin ja paprikan tilalla voi käyttää cayennepippuria. Niiden ja inkiväärin määrää vaihtelemalla tulisuutta voi säätää itselle sopivaksi. En itse pidä tulisesta ruoasta, joten en käyttänyt tulista chiliä.

Kurpitsa ja broileri

Täältä saa myskikurpitsoita ihan normikaupasta, joten kokeilin niitä ensimmäistä kertaa. En pidä säilötystä kurpitsasta, mutta ajattelin, että tämä pehmeän makuiseksi väitetty ”kitaranmuotoinen” kurpitsa voisi olla hyvää. Ja olihan se.

Näitä kurpitsoita ei välttämättä tarvitse kuoria ennen kypsennystä, kunhan vain huuhtoo kurpitsan hyvin. Vain kurpitsan tyven voi halutessaan poistaa – se saattaa maistua puiselta.

Tutkiskelin hieman myös kurpitsan ravintoarvoja. Wikipedian mukaan myskikurpitsassa on hiilihydraatteja 11,69 g sadassa grammassa. Kuitua kurpitsan pitäisi sisältää kohtuullisesti, kuten myös joitain hivenaineita ja vitamiineja (tiedot linkissä edellä). Fineli taas kertoo omat tarinansa kurpitsasta yleensä.

Tein kokeilun vuoksi kurpitsasta sekä uunivuokaa että keittoa.

Kurpitsa-broilerivuoka
1-2 myskikurpitsaa
4 broilerin koipi-reisipalaa
1 keltasipuli
1 valkosipulinkynsi
2 chiliä (tuoretta tai kuivattua)
Timjamia, basilikaa (tuoretta)
4 neilikkaa
Kanelitanko
Suolaa, pippuria
1 rkl kylmäpuristettua oliiviöljyä
Viinietikkaa

Valmistus:
Leikkaa broilerin koipi- ja reisipalat nivelen kohdalta poikki. Mausta suolalla ja pippurilla. Pese kurpitsa(t) ja valuta kuivaksi. Pilko kurpitsa ja sipulit sopiviksi paloiksi. Voitele vuoka oliiviöljyllä. Sekoita kurpitsa ja sipulit vuoassa öljyn kanssa. Suolaa ja pippuroi broilerinpalat ja laita vihannesten sekaan vuokaan. Lisää mausteet. Kypsennä 200-asteisessa uunissa 30 min. Valuta viinietikka broilerin ja vihannesten päälle. Valele paistoliemellä 10 min välein kunnes ruoka on kypsää, eli vielä 30-45 minuuttia.

Kurpitsakeitto
0,5-1 myskikurpitsaa
0,5-1 keltasipuli
1 valkosipulinkynsi
2 tuoretta tai 1 kuivattu chili
vaahterasiirappia
vettä tai kasvislientä
suolaa, pippuria
kermaa, maitoa tai creme fraichea

Valmistus:
Pese ja valuta kurpitsa kuivaksi. Leikkaa kurpitsa ja sipulit paloiksi ja laita pannulle tai kattilaan. Lisää vettä tai kasvislientä niin, että kasvikset pääsevät kiehumaan kypsiksi. Keitä, kunnes kurpitsapalaset muuttuvat tummemmiksi ja pehmenevät. Mausta, jäähdytä hieman (esimerkiksi vesihauteessa) ja soseuta. Soseuttamisen jälkeen lisää tulisuuden taittamiseksi esimerkiksi creme fraichea.

Itse tehty maitorahka

Seuraava askel jogurtin jälkeen oli maitorahka. Karppifoorumilla joku kirjoitti, että koko asunto haisi happamalta maidolta rahkaa tehdessä, mutta en itse sellaista huomannut. Haju ei häirinnyt ollenkaan.

Tarvikkeet:
Maitoa
Kannellinen uunivuoka

Valmistus:
Kaada maito vuokaan ja anna piimiä lämpimässä paikassa kaksi päivää. Leikkaa kahden päivän päästä astiassa oleva piimä pohjaa myöten ristiviilloille ja laita 100-asteiseen uuniin muutamaksi tunniksi, jolloin hera irtoaa. Jäähdytä astia. Valuta hera pois harson ja sivilän avulla.

Peitin pöydällä kaksi päivää olleen astian pyyhkeillä kuten jogurttia tehdessäkin, koska asunnossamme tosiaan vetää. Kolme tuntia kiertoilmauunissa riitti irrottamaan heran – uunissa oli lämpöäkin hieman vähemmän kuin tuo 100 astetta.

Litrasta maitoa tuli vajaat 300 grammaa rahkaa. Loppu noin 700 grammaa (tai 7 desilitraa) on nyt maitoheraa.

Rahkan ohjeen löysin Marttaliiton ruokanurkasta.