Kuorinta-aine kainaloille

Kuorinta-aine kainaloille vaikuttaa ehkä äkkiseltään kummalliselta ajatukselta. Niin ainakin minusta, kun luin sellaisesta ensimmäisen kerran. Kainaloiden kuorinta on kuitenkin minulla vähentänyt hienhajua ja parantanut kainaloiden ihoa.

En laittaisi kainaloihin mitä tahansa ainetta, koska kainaloideni iho on ohutta ja ärtyy usein herkästi. Tälläkin todella helpolla reseptillä jouduin ”harjoittelemaan” muutaman kerran ennen kuin iho tottui. Minulla ei ole mitään todettuja allergioita, mutta hunaja kainaloissa aiheutti yllätyksekseni lyhytaikaisesti kutinaa ja ihon nousua näppylöille. Reaktio laantui nopeasti aloe veralla. Käytettyäni omatekoista deodoranttia (jossa myös on pieni määrä mehiläisvahan kanssa joukoon sekoitettua hunajaa), iho on lakannut reagoimasta kuorinta-aineenkin hunajalle. Altistus allergian hoidossa toimi minulla siis hyvin, vaikkei ollutkaan suunniteltua 🙂

kuorintaKuorinta-aineen ainekset:
1/2 rkl hunajaa
1/2 tl suolaa
1/2 tl sokeria
1/4 tl kanelia

Valmistus ja käyttö:
Sekoita ainekset keskenään. Pidemmän aikaa seistessään suola ja sokeri painuvat pohjalle, joten sekoita aina ennen käyttöä. Helpoin levittää iholle, jos käytät juoksevaa hunajaa.

Hiero pesun jälkeen kevyesti kainaloihin, anna vaikuttaa 5-20 sekuntia. Huuhtele huolella vedellä. Saattaa ärsyttää ihoa, joten pidä käsillä esimerkiksi aloe veraa allergisen reaktion rauhoittamiseksi. Voit myös kokeilla levittää kuorinta-ainetta muualle ihoon ennen kainaloiden kuorintaa todetaksesi, aiheuttaako hunaja ei-toivotun reaktion.

Jos tiedät olevasi allerginen hunajalle, käytä sen tilalla jogurttia. Jogurttia käyttäessäsi valmista kerralla vain pieni määrä kuorinta-ainetta ja käytä heti, koska suola ja sokeri liukenevat jogurttiin ja kiteet häviävät.

Aineksista:
Suola ja sokeri kiteisinä toimivat mekaanisena kuorintana. Koska ne eivät liukene hunajaan, kuorinta-ainetta voi käyttää useita kertoja. Suola poistaa epäpuhtauksia ja desinfioi, sokeri rauhoittaa ihoa. Kaneli ja hunaja toimivat antibakteeristen aineiden tavoin vähentäen muun muassa hiivan kasvua. Happamana jogurtti rauhoittaa ihoa ja vähentää bakteerien kasvua.
Voit käyttää ruskeaa (hivenaineita sisältävää) sokeria tai valkoista sokeria. Jos käytät suurikiteistä ruskeaa sokeria, hienonna kiteitä ennen muiden ainesten joukkoon sekoittamista. Suolana voit käyttää (joditonta) ruokasuolaa tai merisuolaa. Hienonna myös suurikiteinen merisuola.

Vinkkejä:
Olen kuorinut tällä kuorinta-aineella ajoittain myös kasvojen ihoa. Varovainen siinä pitää olla, koska suola ja sokeri ovat yleensä melko isokiteisiä ja voivat liikaa hangatessa saada ihon kirvelemään ja punoittamaan. Kuorinta on minulla vähentänyt epäpuhtauksia. On myös mukava, kun kasvot tuoksuvat hyviltä 🙂 Kuorinnan jälkeen ihoni ei myöskään kaipaa kosteusvoidetta ja iho rusottaa terveesti.

Yrttikasvoveden käyttökokemuksia

Jouduin pitämään tauon kirjoittamisessa, koska muutimme Hollannista Suomeen. Olemme nyt turvallisesti kotomaan kamaralla ja tavaratkin on saatu jonkinlaiseen järjestykseen uudessa kodissa. Jatkan tästä jälleen säännöllisen epäsäännöllistä kirjoittamista 🙂

Kaksi kuukautta sitten tein kasvovettä etikasta ja yrteistä. Olen käyttänyt syntynyttä tiivistettä annostuksella 1 rkl tiivistettä 0,5 l:aan vettä joka päivä, aamuin illoin. Ensimmäisten kahden viikon aikana en huomannut muutoksia, mutta pidempään kasvovettä käytettyäni olen huomannut ihon pysyvän siistimpänä ja sileämpänä. Epäpuhtauksia on vähemmän ja iho rasvoittuu hitaammin. Couperosakin on vähentynyt – ei kylläkään täysin hävinnyt.

Yksi omituinen juttu kasvoveden käytössä tosin on. Kasvoveden joukkoon kertyy kummallista ainetta, kuin pumpulia. En tiedä johtuuko tämä siitä, että laitoin valmiiksi laimentamani kasvoveden paremman astian puutteessa muovipulloon vai siitä, että käyttämäni vesi oli epäpuhdasta ja säilöntäaineen puuttuessa koostumus muuttuu. Joku kemiaa taitava ehkä osaisi kertoa miten asia lienee…

Viikon päivät meni myös tottua tuotteen hajuun, joka on etikkainen ja yrttinen, kuten arvata saattaa. Nyt en enää hajua huomaakaan – enemmän häiritsevät keinotekoisesti tehdyt tuoksut, joita kasvovesissä yleensä on.

Yrttikasvovesi ongelmaiholle

Tohtori Hauschka neuvoo tekemään itse kasvovettä yrteistä ja viinietikasta. Kokemuksesta tiedän omenaviinietikan toimivaksi ihonhoitotuotteeksi ja jos yrtit toimivat sisäisesti, mikseivät yhtä hyvin ulkoisestikin.

Minulla on ohut ja herkkä iho, ajoittain myös couperosaa. Vaikka ihoni on rasvainen, kasvoissa on myös kuivempia alueita, joissa verenkierto on huonompi ja iho punoittaa helposti. Rasvaiset alueet taas ovat epäpuhtaita, eli tulee helposti mustapäitä ja finnejä (edelleen, vaikka murrosikä oli ja meni).

Laitoin tänään lasipurkkiin kuivattuja yrttejä:

– siankärsämöä
– laventelia
– kamomillaa

Päälle kaadoin luomuomenaviinietikkaa. Nyt purkki saa seistä komerossa kaksi viikkoa, että yrttien vaikuttavat aineet liukenevat etikkaan.

Kamomilla toimii herkälle iholle sopivana rauhoittajana ja laventeli ja siankärsämö taas puhdistavat ja desinfioivat. Kahden jälkimmäisen pitäisi myös auttaa pintaverenkiertohäiriössäni. Kun yrtit ja etikka ovat seisseet sen kaksi viikkoa, lisään joukkoon vielä hieman auringonhattu-uutetta, jota minulla sattuu olemaan kaapissa. Puolet kyseisestä valmisteesta tosin on alkoholia, mutta kun laitan sitä vain vähän, alkoholi ei haittaa. Auringonhattu toimii sitten myös puhdistavana osana.

Laventelin pitäisi sopia myös hyvin herkälle iholle. Sitähän käytetään yleisesti jalkojen ihon hoidossa edistämään verenkiertoa ja ihon tervehtymistä. Ja tietysti rauhoittamaan. Siankärsämöä kokeilen nyt, koska en ole kukille allerginen – siankärsämöstä voisi kosketusallergiaherkkä saada oireita.

Laimennan kasvoveden joka tapauksessa reilusti – tohtorin ohjeen mukaan yksi ruokalusikallinen puolta vesilitraa kohti on sopiva suhde herkälle iholle (muuten  kaksi ruokalusikallista).


Lähteet:
Herätä kauneutesi. Hyvinvointia luonnosta Dr. Hauschkan tapaan: Susan West Kurz ja Tom Monte, suom. Ulla Lempinen. Gummerus

Lääkkeitä luonnosta. 170 lääkeyrttiä ja mitä tiedämme niistä nykyisin. Oy Valitut Palat – Readers Digest Ab Helsinki

Kaksi viikkoa

olen jo käyttänyt oliiviöljy-suolanaamiota. Olen huomannut paljon positiivisia vaikutuksia 🙂

Varo, ettei mene suuhun tai silmiin - maistuu pahalta, kirvelee silmissä. Ei valu, kunhan ei laita liikaa öljyä

Minulla on kasvoissa pintakuiva rasvainen iho, joka on yleensä epäpuhdas ja karstainen, jos en kuori ihoa kevyesti aamuin illoin. Naamio auttoi näissä kaikissa ongelmissa – mihin eivät ole pystynyt mitkään kokeilemani tuotteet tähän asti yhtä lyhyessä ajassa.

Pintakuivuus helpotti, rasvaisuus (ihon kiilto) väheni, karstasta eli kuolleesta ihosolukosta katosi suurin osa. Myös tulehtuneet ihohuokoset paranivat muutamassa päivässä.

Ensimmäisenä iltana opin naamion käytöstä muutaman asian:
1. Ihoni punoitti niistä kohdista, joista se oli kuivin – joihin siis tarvittiin eniten kosteutta.
2. Naamio maistui pahalta…
3. Suolakiteet eivät liukene öljyyn, joten naamio toimii tarvittaessa myös kuorintanaamiona.
4. Öljyä on hieman hankala saada pesun jälkeen pois silmäripsistä – toisaalta, saanpa tuuheat ripset samalla 🙂
5. Vaikka kasvoissa olisi pahasti tulehtuneita kohtia, naamiossa oleva suola ei kirvele, koska se on sekoittunut öljyyn.

Sekoita öljy ja suola ja naamio on valmis käyttöön

Muuta oleellista:
6. Mitä viileämmällä vedellä naamion huuhtoo pois, sitä enemmän öljyä jää iholle. Muutaman päivän käytön jälkeen totesin, että minulle on paras haalea vesi. Silloin öljyä jää sen verran, että iho ei tunnu kireältä pesun jälkeen.
7. Ei tuntunut hyvältä käyttää naamiota viikkoa joka päivä. Neljänä päivänä peräkkäin käytin, sitten joka toinen tai kolmas päivä, sen mukaan mitä iho tuntui tarvitsevan. Oliiviöljyn ei pitäisi tukkia ihohuokosia, mutta minusta vaikutti siltä, että jos naamiota käyttää liian monta päivää peräkkäin, niin voi silti käydä.

Naamio kannattaa tehdä leveäreunaisessa astiassa, jotta sen levittäminen kasvoille on helpompaa

8. Naamion lisäksi jatkoin muuta kasvojen ihonhoitoa kuten tavallista. Kuorin kasvot kevyesti aamulla ja niinä iltoina joina en käyttänyt naamiota. Minulla on jo pitkään ollut apteekin perusvoide kosteusvoiteena.
Naamion käytön aloittamisen jälkeen olen etsinyt uutta kasvovettä, joka ei olisi niin vahvaa kuin nykyiset käytössäni olevat tehokkaasti puhdistavat ongelmaihon hoitoon tarkoitetut kasvovedet. En tarvitse enää niin voimakasta puhdistusta.

Tämän naamion käyttökokeilu jää pysyväksi 🙂

Puhdistava ja kosteuttava naamio

Laitoin eilen illalla kasvoilleni ensimmäistä kertaa oliiviöljy-suolanaamion. Tuntui hyvältä kasvoilla, maistui pahalta 🙂

Löysin alunperin ohjeen naamioon niinkin luotettavasta paikasta kuin Suomi24:sta… Mutta tehtyäni hieman lisää tutkimustyötä totesin, että on se kokeilemisen arvoinen. Kunhan aikaa kuluu jonkin verran, katsotaan, palautuuko kasvojeni ihon tasapaino ja häviävätkö epäpuhtaudet.

Naamion suolana voi käyttää joko meri– tai ruokasuolaa.

Suolaa käytetään yleisesti ihon ja kipujen hoidossa kylpylöissä ja muissa hoitopaikoissa. Suolakylvyissä ja-hieronnoissa käytetään merisuolaa, jolla on koostumuksensa takia hieman erilaisia vaikutuksia kuin ruokasuolalla. Tiedän omasta kokemuksesta, että merisuolakylvyllä tai -hauteella voi parantaa tulehduksia sormista tai varpaista.

Jos käytät ruokasuolaa, sen on hyvä olla nimenomaan jodioimatonta ruokasuolaa. Jodia tosin käytetään esimerkiksi Betadine -valmisteessa desinfiointiaineena, joten sen ei automaattisesti pitäisi olla pahasta, mutta en laittaisi iholleni pidmmäksi aikaa mitään desinfioivaa – vaikka ruokasuolassa onkin sitä hyvin vähän.

Oliiviöljy on perinteinen ihon ja hiustenkin hoitoöljy, jota Etelä-Euroopassa on käytetty ihon hoidossa jo kauan. Paras valinta ihonhoitoöljyksi on kylmäpuristettu öljy.

Suolanaamio:
1 rkl oliiviöljyä
2-3 tl suolaa

Sekoita keskenään ja hiero kasvoille. Anna vaikuttaa 5-10 min ja pese pois huolella.

Suola puhdistaa ihohuokoset ja oliiviöljy palauttaa ihan luonnollisen kosteuden. Kannattaa käyttää viikon ajan joka päivä, seuraavalla viikolla joka toinen päivä ja kolmannella viikolla 2-3 kertaa viikossa.