Karitevoi ihonhoidossa

Tammikuussa tekemäni ihovoide on lopussa. Voide alkoi viimeisten viikkojen aikana haista oudolta – ilmeisesti seoksessa mukana ollut vesi sai voiteen pilaantumaan. Samaa reseptiä en siis käytä jatkossa. Voide oli myös iholleni hieman liian kevyttä talven kylmyydessä, joten jouduin käyttämään lisäksi kookosöljyä. Allergiseen ihoreaktioon tekemäni voide kuitenkin toimi, se poisti kutinan ja punoituksen.

Viikko sitten kokeilin tehdä karitevoista ihovoidetta. Karitevoi on kotoisin Afrikasta, jossa sitä on käytetty eri tavoilla vuosisatoja ellei tuhansia. Voista voi lukea lisää esimerkiksi Kemikaalicocktail-blogista. Karite- tai sheavoita (molempia nimityksiä käytetään suomessa) ei voi käyttää voiteena käsittelemättä sitä ensin, koska voi on huoneenlämmössä kovaa. Käsittely on kuitenkin hyvin yksinkertainen ja helppo tehdä. Voiteeseen ei myöskään tarvitse mitään muita ainesosia kuin voita, jos ei halua voiteeseen tuoksua.

Ihovoide sheavoista

Lämmitä karitevoiAinekset:
250-750 g sheavoita
(aromaattista öljyä, esim ruusu tai sitruuna)

Sekoita tasaiseksiValmistus:
Pidä koko valmistuksen huoli siitä, ettei voin joukkoon pääse vettä. Veden sekoittaminen voihin saa sen pilaantumaan nopeasti. Kuumenna karitevoita paksupohjaisessa kattilassa matalalla lämmöllä (itse napsautin lieden levyn kolmoselle) ja anna sulaa hetki.

Soseuta mahdolliset kokkareet eli sekoita tasaiseksi sauvasekoittimella. Sopivan lämpöinen massa on kellertävää, läpinäkyvä on liian kuumaa.

VaahdotaKuohkeuta massa tehosekoittimella (käsinkin voi toki sekoittaa, kestää vain kauemmin). Jos voi roiskuu sekoittaessa eikä vaahtoudu, se on todennäköisesti liian kuumaa. Laita siinä tapauksessa kattila viileään, kunnes koostumus on kiinteämpi. Voi vaahtoutuu samalla tavalla kuin lehmänmaidostakin tehty voi: väri muuttuu vaaleammaksi ja määrä tuntuu lisääntyvän. Sekoita voita sähkövatkaimella noin 10 minuuttia tai kunnes väri on muuttunut Purkitavaaleaksi (luonnonvalkoiseksi), lisää halutessasi sopiva määrä aromaattista öljyä (10-50 tippaa), kaada sitten voi sopiviin astioihin.

Itse käytin astioina vanhoja sillipurkkeja, mutta jos haluat kantaa voita mukana laukussa, kannattaa valita pienemmät ja kevyemmät säilytysastiat.

Kokemuksia käytöstä:
Iholle levittäessä voi on kovaa, koska säilytän sitä jääkaapissa. Lämmitän voita kämmenellä, sen jälkeen levitys onnistuu. Kokeilin sulattaa voita myös mikrossa, mutta mikrossa voi ei muutu pehmeäksi, ainoastaan juoksevaksi. Voi sopii kuivalle iholle – ihoni ei hilseile enää juuri lainkaan, vaikka levitän sitä vain iltaisin. Yleensä iho tuntuu kiristävältä voin levityksen jälkeen, vaikka kädellä kokeillessa iholla on edelleen ohut liukas kerros. Ehkä voi ei kosteuta ihoani tarpeeksi? Rasvaisen tunnun häviäminen iholta voin levittämisen jälkeen voi kestää puolikin tuntia ja sinä aikana voi leviää tietysti helposti myös vaatteisiin. Sekoitin joukkoon liian vähän sitruunantuoksua (20 tippaa puoleen kiloon voita), eikä voihin jäänyt tuoksua. Jatkan voin käyttöä vielä muutaman viikon, katsotaan tapahtuuko iholla vielä muutoksia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s