Ihon hoito virtsalla

Kaikkeahan pitää kokeilla, joten kokeilin oman aamuvirtsani käyttöä säärien ja käsivarsien ihonhoidossa. Ajatus tuntui ennen kokeilun aloittamista oudolta ja aiheutti kuplintaa vatsanpohjassa, joten ei muuta kuin rajoja ylittämään…

Virtsallahan voisi esimerkiksi puhdistaa ihossa olevia haavoja tai värjätä turkiksia. Koska puhtaassa (puhtaasti otetussa ja säilytetyssä) virtsassa on vain niitä aineita, joita keho tuottaa, sen ei pitäisi vahingoittaa kehoa millään tavalla (paitsi tietysti liikaa käytettynä, mikä pätee mihin tahansa asiaan…). Voihan omalla syljelläänkin antaa ensiapua pienille avohaavoille – sylki tyrehdyttää vuodon nopeammin ja samalla haava puhdistuu.

Virtsan sisältämää ureaa käytetään kaupallisissa kosmetiikkatuotteissa (esim käsivoiteissa), koska se pehmentää ihoa. Edellisen linkin tekstissä kerrotaan, että urea kosteuttaa ja ohentaa paksuuntunutta ihoa, mutta voi ärsyttää ohuella iholla. Netissä on viime vuosina keskusteltu myös urean (virtsan) käytöstä aknen hoidossa. Toisilla virtsa käsittääkseni on toiminutkin siinä tehtävässä. Ideana on, että aamuvirtsaa otetaan puhtaasti (sama tekniikka kuin lääkärissä virtsanäytettä antaessa) purkkiin, jota säilytetään jääkaapissa ja pyyhitään esim. vanulapun avulla kasvoja virtsalla aamuin illoin normaalin puhdistuksen jälkeen.

Monien mielestä ajatus virtsan levittämisestä iholle on ällöttävä – virtsan ajatellaan olevan jätettä, joka haiseekin pahalta, siitä halutaan vain eroon. Toisaalta, levitettiinhän aiemmin eläintenkin virtsaa ja lantaa pelloille, jotta saataisiin parempi sato. Ei sekään hyvältä haissut…

Kokeiluni virtsan parissa kesti vain kaksi päivää, koska minusta ihoni haisi virtsalta sen jälkeen, kun olin levittänyt sitä iholle, antanut olla iholla hetken ja huuhdellut pois. Pahempiakin hajuja on, mutta ei ole mukava viettää päiväänsä vienossa virtsan hajussa – huolimatta siitä, ettei hajua kukaan muu huomannut kuin minä itse. Toisekseen, ihoni hilseili pahasti ne kaksi päivää, vaikka olikin selvästi tavallista joustavampi. Virtsakokeilun aikana en laittanut iholle mitään muuta, koska halusin nähdä, mitä tapahtuu pelkkää virtsaa käyttämällä. Ajattelinkin kokeilla, toimisiko virtsa sekoitettuna tuoksuvaan kookosöljyyn. Kookos ehkä peittäisi epämiellyttävän hajun. Uskoisin joka tapauksessa käyttäväni ihon hoidossa jatkossakin mieluiten suolaa, oliiviöljyä ja kookosöljyä.

Ja täytyypä todeta, ettei puolisoni olisi ilahtunut virtsapurkista jääkaapissa, joten suoritin kokeiluni hänen poissaollessaan. Eikä virtsapurkki jääkaapissa minullekaan ihan noin vain sivuutettava asia ollut. Ei myöskään se, että keräsin virtsaa ihan tarkoituksella ja tiettyjä periaatteita noudattaen, tietäen, että olin tekemässä sillä ihan henk koht ihmiskoetta, enkä ollut keräämässä näytettä lääketieteen tarkoituksiin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s