Toinen viikko alkoi ei niin mukavissa merkeissä, päätä särki koko päivän. Epäilen tosin sen johtuneen siitä, että aamulla töihin mennessä aurinko vilkutteli puiden takaa koko matkan – en siedä juuri yhtään välkkyviä valoja.
Ensimmäisen viikon paastopäivien leijuvan kevyt olo on onneksi muuttunut vähemmän leijuvaksi. Enää ei tunnu siltä, että olen lähdössä lentoon 😉 Kahtena ensimmäisenä paastopäivänä tuntui kuin aika kuluisi tavallista nopeammin ja itsekin toimisi pikavauhtia. Nyt päivät sujuvat normaalivauhtia, vaikka askel tuntuukin paastopäivinä edelleen kevyemmältä.
Lounaaksi syömäni salaatti vie hyvin nälän, mutta huomaan, että iltapäivän aterian ajoitus on paastopäivinä tarkempi kuin normaalipäivinä. Ateriavälini ei saa olla liian pitkä, tai tulee paha olo. Myös kahvitauolla olen syönyt jotain kevyttä. Hedelmä olisi periaatteessa hyvä välipala, mutta epäilen myös omenoita liian makeiksi, koska sitruunavesi toimii päänsäryn poissa pitäjänä selvästi omenoita paremmin. Kotiin päästyä tekee mieli suolaista, joten kenties pitäisi kokeilla suolaista palaa myös kahvitauolla.
Vinkkejä otan mielelläni vastaan 🙂