Kimchi – hapankaalin ystäville

Kimchi on kiinankaalista maitohappokäymisen avulla valmistettu voimakkaasti maustettu ruoka. Kimchi on myös Etelä-Korean kansallisruoka. Kimchiä voi syödä sellaisenaan lisäkkeenä (kuten hapankaalia) tai sekoittaa muuhun ruokaan.

Näin taannoin kuvan herkullisen näköisestä annoksesta, kuvatekstinä oli ”kimchee”. Kuten sanonta kuuluu, siitä se sitten lähti, selvittelytyö – en ollut aiemmin kuullut kyseisestä ruoasta. Nyt jääkaapissa on valmistumassa (hapantuminen kestää viikon) annos kimchiä.

Kimchin tekeminen on siitä helppoa, että yhtä ”oikeaa” reseptiä ei ole. On vain tiettyjä periaatteita, joita eri maissa (kimchiä tehdään paljon ainakin Japanissa, Kiinassa ja Thaimaassa) yleensä noudatetaan. Minulla ei ollut korealaista ystävää, jolta kysyä neuvoa, joten luotan siihen, mitä aistini kertovat. Minun kimchini on tarkoitus sopia juuri minulle 🙂

Reseptejä löytää helposti englanniksi. Suomeksi esimerkiksi täällä.

Kimchi

Tarvikkeet:
2 isoa kiinankaalia
230 g merisuolaa
Vettä

Kastike:
10 rkl kalakastiketta (sokeritonta)
8 rkl chilijauhetta
1 rkl paprikajauhetta
Sipuli
5 valkosipulinkynttä
1 (omena)päärynä
1 rkl suolaa
1 rkl vaahterasiirappia
Ripaus inkivääriä
2 kevätsipulia

Valmistus:
Leikkaa kiinankaali suikaleiksi ja laita isoon astiaan (kahta kiinankaalia varten tarvitset vähintään kymmenen litran astian). Sekoita joukkoon hienonnettu merisuola ja täytä astia vedellä. Anna seistä vähintään viisi tuntia, mielellään yön yli. Tämän jälkeen purista vesi pois kaalisuikaleista.

Kastike on helpointa tehdä tehosekoittimessa. Laita sekoittimeen kaikki muut ainekset paitsi kevätsipuli – sipuli, valkosipuli ja päärynä kuorittuina ja pilkottuina. Sekoita kunnes kastike on tasaista. Lisää renkaiksi leikattu kevätsipuli kastikkeeseen vasta lopuksi.

Sekoita kiinankaali ja kastike keskenään. Tarkista maku – onko tarpeeksi suolaista. Lisää tarvittaessa hieman suolaa. Laita seos puhtaisiin tiukasti suljettaviin lasitölkkeihin. Kimchi on valmista käytettäväksi noin viikon päästä.

Ajan kuluessa kimchi hapantuu, muutaman kuukauden päästä sitä ei ehkä enää voi syödä sellaisenaan. Voimistumisen jälkeen siitä voi tehdä keittoa tai pataruokaa. Kimchi säilyy jääkaapissa 6-12 kuukautta tai pidempään.

Chilin ja paprikan tilalla voi käyttää cayennepippuria. Niiden ja inkiväärin määrää vaihtelemalla tulisuutta voi säätää itselle sopivaksi. En itse pidä tulisesta ruoasta, joten en käyttänyt tulista chiliä.

Yrttikasvovesi, osa 2

Kaksi viikkoa sitten laitoin lasipurkkiin yrttejä ja etikkaa. Seos seisoi komerossa kaikessa rauhassa eiliseen asti – eilen erotin yrtit ja etikan toisistaan.

Suodatin etikan yrteistä kahvinsuodattimen ja siivilän avulla. Kasvovesitiiviste on kauniin punaista, kuten kuvasta näkyy.

Sain aikaan vajaat kaksi desilitraa kasvovesitiivistettä. Aine haisee voimakkaasti etikkaiselta ja yrteiltä, mikä ei ole mitenkään yllättävää…

Tiiviste riittääkin pitkäksi aikaa. Kokeilen aluksi herkän ihon annostuksella 1 rkl / 0,5 l vettä.

Laimennettuna väri muuttui kellertäväksi. Haju on edelleen etikkainen, hieman makea tosin. Käytössä haju ei häirinnyt ollenkaan, minulla on ollut pahemmankin hajuisia kasvovesiä 🙂

 

 

Yrttikasvovesi ongelmaiholle

Tohtori Hauschka neuvoo tekemään itse kasvovettä yrteistä ja viinietikasta. Kokemuksesta tiedän omenaviinietikan toimivaksi ihonhoitotuotteeksi ja jos yrtit toimivat sisäisesti, mikseivät yhtä hyvin ulkoisestikin.

Minulla on ohut ja herkkä iho, ajoittain myös couperosaa. Vaikka ihoni on rasvainen, kasvoissa on myös kuivempia alueita, joissa verenkierto on huonompi ja iho punoittaa helposti. Rasvaiset alueet taas ovat epäpuhtaita, eli tulee helposti mustapäitä ja finnejä (edelleen, vaikka murrosikä oli ja meni).

Laitoin tänään lasipurkkiin kuivattuja yrttejä:

– siankärsämöä
– laventelia
– kamomillaa

Päälle kaadoin luomuomenaviinietikkaa. Nyt purkki saa seistä komerossa kaksi viikkoa, että yrttien vaikuttavat aineet liukenevat etikkaan.

Kamomilla toimii herkälle iholle sopivana rauhoittajana ja laventeli ja siankärsämö taas puhdistavat ja desinfioivat. Kahden jälkimmäisen pitäisi myös auttaa pintaverenkiertohäiriössäni. Kun yrtit ja etikka ovat seisseet sen kaksi viikkoa, lisään joukkoon vielä hieman auringonhattu-uutetta, jota minulla sattuu olemaan kaapissa. Puolet kyseisestä valmisteesta tosin on alkoholia, mutta kun laitan sitä vain vähän, alkoholi ei haittaa. Auringonhattu toimii sitten myös puhdistavana osana.

Laventelin pitäisi sopia myös hyvin herkälle iholle. Sitähän käytetään yleisesti jalkojen ihon hoidossa edistämään verenkiertoa ja ihon tervehtymistä. Ja tietysti rauhoittamaan. Siankärsämöä kokeilen nyt, koska en ole kukille allerginen – siankärsämöstä voisi kosketusallergiaherkkä saada oireita.

Laimennan kasvoveden joka tapauksessa reilusti – tohtorin ohjeen mukaan yksi ruokalusikallinen puolta vesilitraa kohti on sopiva suhde herkälle iholle (muuten  kaksi ruokalusikallista).


Lähteet:
Herätä kauneutesi. Hyvinvointia luonnosta Dr. Hauschkan tapaan: Susan West Kurz ja Tom Monte, suom. Ulla Lempinen. Gummerus

Lääkkeitä luonnosta. 170 lääkeyrttiä ja mitä tiedämme niistä nykyisin. Oy Valitut Palat – Readers Digest Ab Helsinki

Kurpitsa ja broileri

Täältä saa myskikurpitsoita ihan normikaupasta, joten kokeilin niitä ensimmäistä kertaa. En pidä säilötystä kurpitsasta, mutta ajattelin, että tämä pehmeän makuiseksi väitetty ”kitaranmuotoinen” kurpitsa voisi olla hyvää. Ja olihan se.

Näitä kurpitsoita ei välttämättä tarvitse kuoria ennen kypsennystä, kunhan vain huuhtoo kurpitsan hyvin. Vain kurpitsan tyven voi halutessaan poistaa – se saattaa maistua puiselta.

Tutkiskelin hieman myös kurpitsan ravintoarvoja. Wikipedian mukaan myskikurpitsassa on hiilihydraatteja 11,69 g sadassa grammassa. Kuitua kurpitsan pitäisi sisältää kohtuullisesti, kuten myös joitain hivenaineita ja vitamiineja (tiedot linkissä edellä). Fineli taas kertoo omat tarinansa kurpitsasta yleensä.

Tein kokeilun vuoksi kurpitsasta sekä uunivuokaa että keittoa.

Kurpitsa-broilerivuoka
1-2 myskikurpitsaa
4 broilerin koipi-reisipalaa
1 keltasipuli
1 valkosipulinkynsi
2 chiliä (tuoretta tai kuivattua)
Timjamia, basilikaa (tuoretta)
4 neilikkaa
Kanelitanko
Suolaa, pippuria
1 rkl kylmäpuristettua oliiviöljyä
Viinietikkaa

Valmistus:
Leikkaa broilerin koipi- ja reisipalat nivelen kohdalta poikki. Mausta suolalla ja pippurilla. Pese kurpitsa(t) ja valuta kuivaksi. Pilko kurpitsa ja sipulit sopiviksi paloiksi. Voitele vuoka oliiviöljyllä. Sekoita kurpitsa ja sipulit vuoassa öljyn kanssa. Suolaa ja pippuroi broilerinpalat ja laita vihannesten sekaan vuokaan. Lisää mausteet. Kypsennä 200-asteisessa uunissa 30 min. Valuta viinietikka broilerin ja vihannesten päälle. Valele paistoliemellä 10 min välein kunnes ruoka on kypsää, eli vielä 30-45 minuuttia.

Kurpitsakeitto
0,5-1 myskikurpitsaa
0,5-1 keltasipuli
1 valkosipulinkynsi
2 tuoretta tai 1 kuivattu chili
vaahterasiirappia
vettä tai kasvislientä
suolaa, pippuria
kermaa, maitoa tai creme fraichea

Valmistus:
Pese ja valuta kurpitsa kuivaksi. Leikkaa kurpitsa ja sipulit paloiksi ja laita pannulle tai kattilaan. Lisää vettä tai kasvislientä niin, että kasvikset pääsevät kiehumaan kypsiksi. Keitä, kunnes kurpitsapalaset muuttuvat tummemmiksi ja pehmenevät. Mausta, jäähdytä hieman (esimerkiksi vesihauteessa) ja soseuta. Soseuttamisen jälkeen lisää tulisuuden taittamiseksi esimerkiksi creme fraichea.